Joulun ja uuden vuoden taitteessa tapahtuu jotain tuttua.
Katse kääntyy itseemme – usein kriittisesti.
Pitäisi voida paremmin.
Pitäisi liikkua enemmän.
Pitäisi olla rauhallisempi, kevyempi, parempi.
Uuden vuoden lupaukset syntyvät usein vilpittömästä toiveesta voida hyvin. Silti niihin kietoutuu helposti ajatus siitä, että sellaisena kuin nyt olen, en ole riittävä. Että jotain on vialla, ja se täytyy korjata.
Moni meistä tietää myös tämän jatkon:
Lupaukset rikotaan usein jo ennen loppiaista. Ja niiden mukana hiipii pettymys – joskus itseämme, joskus elämää kohtaan.
Albert Einsteinin nimiin liitetään ajatus, joka osuu tähän ytimeen:
Hulluus on sitä, että tekee samaa asiaa yhä uudelleen ja odottaa erilaista lopputulosta.
Vaikka sitaatti on kiertänyt monissa muodoissa, sen viesti on kirkas:
Jos lähestymme uutta vuotta samalla itseruoskinnalla kuin ennenkin, miksi lopputulos olisi erilainen?
Entä jos tänä vuonna et lupaisi mitään?
Entä jos et lähtisi uuteen vuoteen tyytymättömyydestä käsin, vaan aivan toisesta paikasta?
Entä jos lähtökohta olisi tämä:
Minun kehoni ansaitsee parasta.
Minun mieleni ansaitsee lempeyttä.
Minun ihmissuhteeni ansaitsevat läsnäoloa.
Ei siksi, että sinun pitäisi –
vaan siksi, että olet elossa.
Hyvinvointi ei useinkaan ala siitä, että puristamme itseämme tiukempaan muottiin. Se alkaa usein juuri siitä kohdasta, mihin pakottaminen loppuu.
Siitä hetkestä, kun lakkaamme taistelemasta kehoa vastaan ja alamme kuunnella sitä.
Jooga ei ole lupaus – se on suhde
Joogassa ei ole kyse uudesta projektista tai paremmaksi tulemisesta. Se on suhde: kehon, hengityksen ja mielen välinen vuoropuhelu. Jooga ei kysy, kuinka kurinalainen olet, vaan kuinka rehellisesti uskallat olla läsnä.
Joulun jälkeen keho ei välttämättä kaipaa uutta alkua. Se saattaa kaivata:
- palautumista
- tilaa
- lupausta olla vaatimatta liikaa
Uusi vuosi voi alkaa myös näin
Ilman lupauksia.
Ilman listoja.
Ilman itseä vastaan taistelemista.
Ehkä riittää, että kysyt silloin tällöin:
Miltä minusta oikeasti tuntuu?
Mitä tarvitsen juuri nyt?
Jos vastaus on lepo, se on arvokasta.
Jos vastaus on liike, sekin saa olla lempeää.
Tänä vuonna hyvinvointi ei ehkä ala päätöksestä –
vaan suostumisesta.
Suostumisesta olla ihminen.
