Mitä on nautiskelu?
Oletko koskaan huomannut olevasi vapaapäivänä tilanteessa, jossa saisit tehdä juuri sitä, mitä kaikkein eniten haluat – mutta et tiedäkään, mitä haluaisit?
Moni asia kutsuu. Kotona olisi tekemistä. Viesteihin pitäisi vastata. Ehkä olisi hyvä lähteä ulos, liikkua, tavata ystäviä tai hoitaa jokin pitkään odottanut asia. Vaihtoehtoja on paljon, mutta samalla olo on kummallisen tyhjä. Mitä minä oikeastaan haluan?
Tämä on yllättävän yleinen kokemus.
Elämme kulttuurissa, jossa suorittaminen on niin syvällä meissä, että osaamme usein paremmin tunnistaa velvollisuutemme kuin omat toiveemme. Olemme harjaantuneet tekemään sen, mikä on hyödyllistä, tehokasta tai järkevää. Nautinto jää helposti sivurooliin – joksikin, joka pitää ensin ansaita.
Olen kuullut monen asiakkaan kertovan, että jopa rentouttava joogatunti tuntuu sellaiselta, joka pitäisi ensin ansaita. Ensin pitäisi olla tarpeeksi ahkera, tehokas tai tuottava. Vasta sitten voisi antaa itselleen luvan levätä ja voida hyvin.
Ajatus on minullekin tuttu, vaikka nykyään se tuntuu jo kaukaiselta.
Traditionaalisen joogan polku opettaa ennen kaikkea itsearvostusta. Ei sellaista itsevarmuutta, joka perustuu saavutuksiin tai onnistumisiin, vaan syvempää ymmärrystä omasta arvosta.
Juuri siksi, että olen olemassa, olen kaiken mahdollisen hyvän arvoinen.
Minun ei tarvitse erikseen ansaita lepoa, iloa, nautintoa tai hyvinvointia.
Tämä ei kuitenkaan ole länsimaiselle ihmiselle itsestään selvä ajatus. Vuosisatojen ajan kulttuuriamme on muovannut maailmankuva, jossa todellisuus on jaettu vastakohtiin: hyvään ja pahaan, puhtaaseen ja epäpuhtaaseen, oikeaan ja väärään. Ihmistä on usein opetettu katsomaan itseään ensisijaisesti puutteidensa kautta.
Vaikka emme olisi uskonnollisia, kannamme edelleen mukanamme monia näistä syvälle juurtuneista ajatuksista. Lisäksi ympärillämme on jatkuva viestien virta, joka muistuttaa meitä siitä, ettemme ole vielä tarpeeksi hyviä. Mainonta kertoo, mitä meistä puuttuu. Sosiaalinen media näyttää, miten paljon paremmin muut näyttävät onnistuvan. Työelämä ja yhteiskunta palkitsevat tehokkuutta ja jatkuvaa kehitystä.
Ei siis ole ihme, että yhteys aitoon nautintoon hämärtyy.
Shaktaperinteessä lähtökohta on hyvin erilainen.
Sen mukaan todellisuuden perusluonne on autuas.
Se on suuri sana, mutta samalla hyvin kaunis. Se tarkoittaa, että elämän syvin olemus ei ole puute, vaan täyteys. Ei jatkuva kamppailu, vaan yhteys johonkin, mikä on jo valmiiksi kokonainen.
Tämä ei tarkoita kivun, surun tai epäoikeudenmukaisuuden kieltämistä. Päinvastoin. Ne kuuluvat ihmiselämään siinä missä ilo ja rakkauskin. Harjoituksen tarkoitus ei ole paeta vaikeita kokemuksia, vaan oppia näkemään niiden läpi. Vähitellen joogi alkaa ymmärtää, ettei hän ole yhtä kuin tunteensa, ajatuksensa tai elämäntilanteensa. Niiden keskelläkin on jotakin vakaampaa.
Mutta tämä ymmärrys alkaa hyvin arkisesta paikasta.
Se alkaa siitä, että opettelee tunnistamaan, mistä oikeasti nauttii.
Ei riippuvuuden sävyttämää nautintoa, joka perustuu pakkoon tai turtumiseen. Ei jatkuvaa viihdykettä, työnarkomaniaa, päihteitä, loputonta somevirtaa tai mitä tahansa muuta, jonka tarkoitus on täyttää sisäinen tyhjyys.
Vaan aitoa nautintoa.
Sellaista, joka kumpuaa omasta olemuksesta. Rauhallisesta hetkestä luonnossa. Hyvästä keskustelusta. Kehon miellyttävästä tuntemuksesta. Saunan lämmöstä. Luovasta tekemisestä. Hiljaisuudesta. Hengityksestä.
Monelle suurin haaste ei ole nautinnon kokeminen, vaan luvan antaminen sille.
Siksi joogaharjoitus on niin arvokas. Se tarjoaa turvallisen paikan opetella tekemään vähemmän. Luopumaan suorittamisesta. Kuuntelemaan itseään. Antamaan kehon kertoa, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei.
Kun tämän oppii joogamatolla, taito alkaa vähitellen levitä myös muuhun elämään.
Ja ehkä jonakin vapaapäivänä huomaatkin tietäväsi vastauksen kysymykseen:
Mitä minä oikeastaan haluan juuri nyt?
Ja ennen kaikkea – uskallat tehdä sen.
