Jooga ei tee elämästä helppoa – mutta se voi tehdä meistä vahvempia

Shakta Joogakoulu Tampereen kolmas toimintavuosi alkaa.

Kun kirjoitan tuon lauseen, tunnen yhtä aikaa ylpeyttä, iloa ja melkoista helpotusta. Tänne asti on tultu.

Joogakoulun perustaminen on ollut yksi elämäni rohkeimmista päätöksistä. Se on ollut myös yksi stressaavimmista. Työtä on ollut välillä enemmän kuin yhden ihmisen olisi järkevää tehdä, ja rahatilanne on aiheuttanut omat unettomat yönsä. Olen monta kertaa miettinyt, onko tässä mitään järkeä – ja kuinka paljon työtä yksi ihminen oikein kestää.

Joskus ajatellaan, että jooganopettajan elämä on pelkkää rauhallista hengittelyä, kynttilöitä ja harmonista lipumista harjoituksesta toiseen. Voin kertoa, ettei joogakouluyrittäjyys aivan siltä näytä.

Yrittäjyys on ollut minulle joogin korkeakoulu. Se on tuonut näkyväksi keskeneräisyyteni, pelkoni ja rajani. Se on pakottanut harjoittelemaan epävarmuuden sietämistä, luottamusta ja palautumista myös silloin, kun mikään ei tunnu olevan hallinnassa. Ei vain joogamatolla, vaan keskellä laskuja, aikatauluja, päätöksiä ja liian pitkiä työpäiviä.

Onneksi en ole joutunut tekemään kaikkea yksin. Minna tuli pian mukaan ohjaamaan, ja viime keväänä joukkoomme liittyi myös Harri. On suuri ilo saada jakaa joogaa heidän kanssaan. Meillä jokaisella on oma tapamme opettaa ja nähdä harjoitus, mutta suunta on yhteinen.

Kesätauon jälkeen palasimme jälleen joogakoululle. Kun näin teitä tuttuja ihmisiä ja kuulin, mitä nämä hieman ihmeelliset harjoituksemme ovat saaneet elämässänne aikaan, tiesin olevani oikealla tiellä.

Juuri siksi tätä työtä tehdään.

On pysäyttävää kuulla, kuinka joku nukkuu paremmin, hengittää vapaammin, kestää stressiä eri tavalla tai uskaltaa viimein tehdä elämässään tarvitsemansa muutoksen. Jooga ei välttämättä poista ongelmia. Se ei tee elämästä sileää eikä suojaa meitä muutoksilta. Mutta se voi kasvattaa kykyämme kohdata elämä sellaisena kuin se on.

Olen itsekin välillä hämmästellyt omaa rohkeuttani. En siksi, ettenkö pelkäisi tai epäilisi, vaan siksi, että olen jatkanut niistä huolimatta.

Juuri tällaista rohkeutta haluan jakaa eteenpäin.

Kun hermosto voi riittävän hyvin, elämänfilosofia antaa jalkojen alle tukevan maan ja palautumisen keinot ovat kunnossa, ihminen pystyy hämmästyttäviin asioihin. Ei siksi, että hänestä tulisi haavoittumaton, vaan siksi, ettei jokainen vastatuuli enää vie häntä mukanaan.

Elämme suurten mullistusten aikaa. Nyt tarvitaan ihmisiä, jotka uskaltavat ajatella, tuntea ja toimia. Ihmisiä, jotka osaavat pitää huolta itsestään – eivät vain käpertyäkseen omaan hyvinvointiinsa, vaan voidakseen huolehtia myös toisista ja ympäröivästä todellisuudesta.

Kolmas vuosi alkaa. En tiedä vielä tarkalleen, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Mutta tiedän, että jatkamme harjoittelua.

Yksi hengitys kerrallaan kohti omaa potentiaalia!